Hoitolaiskatsaus 2014

Vuosi 2014 lähestyy loppuaan. Tänä vuonna meillä on vieraillut Ushkon lisäksi monta muutakin karvakuonoa, tässä lyhyesti heidän tarinansa.

Vuodenvaihteessa 2013-2014 kohuttiin Virolahdelta löydetystä pentutehtaasta jossa oli 50 mäyräkoiraa. 37 näistä koirista päätyi huostaanotetuiksi, 8 lopetettiin ja 5 jäi omistajalleen. Nämä 37 huostaanotettua koiraa sijoitettiin uusiin koteihin muutaman eri eläinsuojeluyhdistyksen voimin. Pääkaupunkiseudun eläinsuojeluyhdistykselle mäykkyjä päätyi kymmenen. Kyseisessä yhdistyksessä vaikuttava tuttuni soitti minulle ja jotenkin puolivahingossa lupauduin ottamaan meille kaksi koiraa hoitoon… Niinpä tammikuussa meille saapuivat pitkäkarvaiset kääpiömäyräkoiraurokset jotka ristin Suloksi ja Sisuksi. Alku oli sitä mitä nyt voi pentutehdasoloissa eläneiltä koirilta odottaa. Sulo oli todella arka ja se piti kantaa ovista ulos ja sisään. Sisäsiisteydestä ei ollut kummallakaan mitään tietoa, molemmat pelkäsivät miehiä ja kättä pidempiä esineitä (mm. siivousvälineet) ja kaikki normaaliin kotiin liittyvä oli outoa ja ihmeellistä. Koirat olivat myös takkuisia, laihoja ja huonossa kunnossa ja haukkuivat pari ensimmäistä päivää ihan tauotta, siis myös yöllä. Onneksi haukkuminen loppui kolmantena yönä, koska aloin jo muistuttaa zombia enemmän kuin ihmistä. Sisu vietti meillä kuukauden ja ehti juuri oppia joitakin tapoja, mm. pääsääntöisesti sisäsiistiksi, kunnes muutti omaan kotiinsa. Sulo oli meillä kaksi kuukautta ja se ehti kehittyä huimasti niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Parin tunnin lenkitkin sujuivat loppuaikoina ihan kevyesti, ja koira reipastui huomattavasti. Mäykyistä tuli noin 700 kyselyä, joten kotiehdokkaiden joukosta saatiin valita parhaat päältä, moni hyvä koti jäi ilman koiraa. Joskus niinkin päin. 

Helmikuussa huomasin tutun facebookseinällä ilmoituksen jossa etsittiin aralle koiralle kotihoitopaikkaa maalta, paikasta jossa olisi jo entuudestaan koiria. Tämä koira, Siiri, sattui olemaan Lahdessa eli ihan kivenheiton päässä, joten se tuli meille kolmanneksi hoidokiksi mäyräkoirien oheen. Siiri oli noin 4-vuotias pystykorvasekoitus joka oli tullut Suomeen pentuna Venäjältä Elämä Koirille ry:n kautta. Siirin omistaja oli muuttanut kaupunkiin eikä koira sopeutunut sinne ollenkaan yrityksistä huolimatta. Koira oli todellakin arka, etenkin kovat äänet ja valot pelottivat sitä ja ensimmäiset pari viikkoa se lymyili kevythäkissä piilossa. Sitten siitä tulikin oman porukan kesken reipas ja leikkisä neiti, tosin ääni- ja valoarkuus olivat niin syvällä että ne tuskin koskaan poistuvat täysin. Siiri muutti omaan kotiinsa toukokuussa.

Maaliskuussa hoitoon putkahti nuori saksanpaimenkoirasekoitus Keke, joka oli hyvin samalla tavalla arka kuin Siiri. Myös Keken kodinetsinnästä vastasi Elämä Koirille ry. Tämä koira oli aivan ihana ja sellainen jonka olisin pitänyt itse jos olisin tehnyt niinkuin sydän sanoo. Järki voitti kuitenkin, koska kuusi omaa koiraa on varsin riittävä määrä. Keke tuli erittäin hyvin toimeen laumassa ja myös kissoista se tykkäsi. Sisätiloissa se oli mukava pehmoleluja lussuttava, rauhallinen poika ja arkuus ei maalla ollut ollenkaan häiritsevää. Keke löysi kodin heinäkuussa, mutta joutui ikävä kyllä itsestään riippumattomasta syystä kotia vaihtamaan. Nykyinen koti on rescuehenkinen ja kokenut, ja pojalla menee siellä hienosti.

Toukokuussa hoitoon saapui vajaan vuoden ikäinen Meri, jolla oli saksanpaimenkoiran väritys, vinttikoiran kroppa ja joka suuntaan lepattavat korvat. Kuten Keke ja Siiri, Meri oli myös Elämä Koirille ry:n koiria ja oli joutunut vaihtamaan kotia arkuuden takia. Meri ei ollut kuitenkaan mielestäni varsinaisesti arka koira, lähinnä herkkä ja pehmeä. Meri ehti olla meillä vain kolmisen viikkoa kunnes hurmasi minulle entuudestaan tutun perheen ja muutti sinne.

Ushko tuli meille hoitoon kesäkuussa, muutama päivä Merin lähdön jälkeen, ja kodinetsintä jatkuu edelleen. Ushkon tarinaa ja taustoja löytyy muista blogikirjoituksista. 

Sitten tuli heinäkuu ja Riku-mäyräkoira, Elämä Koirille ry:n kautta sekin. 9-vuotias mäyräkoiraherra paljastui varsin omatahtoiseksi ja tempperamenttiseksi tapaukseksi. Sen oltua meillä hoidossa jonkin aikaa aloin epäillä että sen terveydessä saattaisi olla jotain häikkää. Eläinlääkärissä selvisi, että sillä on sydämen vajaatoiminta ja etujaloissa nivelrikkoa ja luupiikkejä. Iän, terveydentilan ja luonteen takia katsoimme parhaaksi että herra jää saattohoitoon meille. Saattohoitoa on jatkunut kohta puoli vuotta ja kahden päivittäisen lääkityksen ansiosta Riku porskuttaa oireettomana ja reippaana menemään. Päivien määrää ei voi tietää etukäteen, voihan olla että tämä persoonallinen mäyräkoira elää vielä vuosiakin, mutta loppuelämän laatu on tärkeämpää kuin sen pituus. 

Näiden varsinaisten hoitokoirien lisäksi meillä on vieraillut viisi "tilapäismajoittujaa" jotka ovat olleet meillä hoidossa muutamista päivistä viikkoon. Uuden hoitolaisen ottaminen kutkuttelee taas, ja varmasti sellainen tuleekin kunhan tähän porukkaan sopiva, hoitopaikkaa tarvitseva koira löytyy.

Hyvää joulua!

Ushko tässä moi! 

Ajattelin vielä kirjoittaa joulutervehdyksen teille näin aatonaattona. Mä olin tänään tosi reipas tyttö ja kävin treenaamassa agilityä. Oli aika jännää, mutta onneksi kaverit Voitto ja Hilma täältä hoitokodista tulivat mukaan. Mä en aina täällä kotona välitä Hilman seurasta mutta hallilla menin ihan sen viereen istumaan koska se on kuitenkin turvallinen kaveri. 

Ihmettelin vähän aikaa sivussa kun Hilma ja Voitto tekivät jotain hyppyjä ja putkia ja muita ihme juttuja. Miten osasivatkaan! 

Sitten oli mun vuoro. Treenasimme hyppäämistä ja ensin en oikein meinannut tajuta ja pudotin aina sen esteen alas. Mutta sitten se alkoi sujua hienosti ja ihan käskystä opin hyppäämään. Estettä nostettiin ylemmäksikin ja näin hienosti minä sen ylitin:

Sitten kävin tutkimassa ja tutustumassa muihin esteisiin, aika jänniä olivat. Lopussa hoitoäiskä houkutteli minut tuollaiselle A-esteelle. Menin ylös asti mutta sitten iski paniikki ja loikkasin alas. Kauhean korkea este, huh. 

Mutta oli oikein mukava päivä ja hyppääminen oli kivaa. Ehkä ensi kerralla opetellaan muitakin esteitä.

Harmi kyllä suurin joululahjatoiveeni eli oma koti ei toteutunut vaan olen edelleen vailla kotia, minusta kiinnostuneet voivat kysellä lisää Elämä Koirille ry:ltä. Hoitoäiskä haluaisi kiittää yhdistyksiä joiden kanssa on toiminut yhteistyössä tänä vuonna: Elämä Koirille ry sekä Pääkaupunkiseudun eläinsuojeluyhdistys ja lisäksi suuri kiitos tuestanne Lahden Seudun eläinsuojeluyhdistys, Rekku Rescue, NP ja JH. 

Hyvää joulua kaikille! 

Joulukuun kuulumisia

Edellisestä päivityksestä on päässyt vierähtämään hetki, lähinnä omien työkiireiden takia. Nyt on taas hieman rauhallisempaa työrintamalla joten on aikaa päivittää blogiakin.

Ushkosta on tullut muutama kysely mutta ne eivät ole ikävä kyllä johtaneet vielä kodinsaantiin. Ehdokkaat ovat olleet mukavia mutta eivät ehkä loppujen lopuksi ihan sellaisia mitä olen ajatellut Ushkon kodiksi. Ushko on elellyt niin rauhallista elämää, että sen on aika vaikeaa sopeutua muutoksiin joten olisi kivaa jos Ushkon tulevalla kodilla olisi jo aika vakiintunut elämäntilanne. Kaikkea ennalta arvaamatonta voi tietenkin aina sattua, mutta Ushko ei ole mielestäni sellaisen perheen koira missä on ihan odotettavissakin muuttoja ja muutoksia lähivuosien aikana. Meillä kävi tuossa joulukuun ensimmäisinä päivinä koiranpentu hoidossa parin päivän ajan, ja siinä missä omat koirani olivat joustavia ja hyväksyivät tulokkaan heti, Ushkolle oli huomattavasti vaikeampi pala että tänne tuli vieras koira. Oman reviirin ulkopuolellahan se on ihan neutraali vieraita koiria kohtaan, omassa kodissa taas asenteella "ei tarvitse tänne tulla." Tosin se tottuu kyllä ajan kanssa ja osasin tähän suhtautumiseen jo ennalta varautuakin. Mutta tämä vahvisti omaa ajatustani siitä että Ushkon pitäisi päästä rauhalliseen perheeseen jossa ei ole odotettavissa kovin suuria mullistuksia tulevaisuudessa.

Ihan näinä päivinä Ushko on ollut jo puoli vuotta meillä. Se on pitkä aika ja koirasta on tullut meille rakas, mutta silti olisi paras joululahja jos Ushko löytäisi oman rakastavan loppuelämän kodin. Samalla aukeaisi paikka jollekin toiselle hoitopaikkaa tarvitsevalle.

Mäkitreeniä koirien kanssa

Koska keli oli pyhäinpäivänä mitä parhain, suunnistin Ushkon ja Voitto-malinoisin kanssa Nastolan urheilukeskuksen maisemiin juoksemaan ylämäkivetoja. Olen juossut Ushkon kanssa silloin tällöin hölkkälenkkejä mutta en kovempia vetoja. Ensimmäinen juoksuyritys menikin vähän mönkään: Ushko-raasu pelästyi kun lähdin juoksemaan kovempaa ja heittäytyi selälleen melkein jalkoihini. Onneksi pääsin sentään hyppäämään koiran yli. Lähdimme vähän rauhallisemmin liikkeelle seuraavalla kerralla, ja Ushkolla olikin sitten oikein kivaa. Toivottavasti myös tehokasta.

"Lääh, puuh, sinne pitäisi taas jaksaa kipaista ihan ylös asti."

Alaspäin menossa

Aidan toisella puolella on jotain kiinnostavaa

Oli varsin mukavaa myös minustakin, täytyy kokeilla toiste. Ushko on tänään myös juossut ja paininut pihalla koirakavereiden kanssa parisen tuntia, joten tällä hetkellä kuuluu vain tyytyväistä tuhinaa sohvan alta (Ushkon uusi lempipaikka). 

Yritän ensi viikolla päästä agilityhallille treenaamaan, ja ajattelin ottaa Ushkon mukaan ihan kokemuksen vuoksi. Jos se ei kovasti jännitä, niin voisimme yrittää opetellakin esteen tai pari. Saa nähdä miten sujuu.

PS) Ushkolta terkkuja että oma koti olisi kiva! :)

Suru-uutisia

Ushko tässä moi!

Meillä on ollut täällä vähän surullinen viikko. Hoitokodin väki joutui viemään yhden omista koiristaan lopetukseen. Sillä oli selkäkipuja ja muutenkin paha olla, koska se kiukutteli meille muille koirille ja ihmisillekin koko ajan. Hoitomamma on ollut tosi surullinen. Ollaan me koiratkin vähän ihmeissään, mutta kyllä me tiedetään että joskus taas nähdään kaveri koirien taivaassa joten turha itkeä. Ja pakko se on myöntää, kyllä se kaveri alkoi käydä meidän muidenkin hermoille kun se oli vaan koko ajan kärttyinen. Täällä on nyt paljon rauhallisempi tunnelma. Me koirat ollaan onneksi niin fiksuja että nautitaan tästä hetkestä eikä jäädä suremaan sen kummemmin. Niinkuin tänäänkin, ollaan vaan nautittu ulkoilusta, leikeistä kavereiden kanssa ja etenkin HIRVENLUISTA. Nam! Niitä on kuulemma pakastin täynnä, mälsää kun saadaan vain yksi kerrallaan syödä niitä. Ihme pihtausta, sanon minä. Hoitomamma tänään kehui kuinka kiltti olen, kun en yhtään murise luistakaan. En tietenkään, vaikka syöminen on melkein lempihommaani.

Mä tykkään myös ihan kauheasti kaikenlaisista leluista. Vinkuleluista ihan sekoan ja kiipeän vaikka puuhun sellaisen perään. Pehmolelujakin on tosi kiva suolistaa. Leikin kuitenkin ihan kiltisti kavereiden kanssa ja osaan jakaa lelut. Sitten mulla on sellainen taikapallo, joka on täynnä nappuloita ja kun sitä vierittelee, ne nappulat tulevat yksi kerrallaan ulos. Se on myös tosi ihana lelu! Tossa alemmassa kuvassa olen juuri purkanut pehmonallelta sisuksia ja olen tosi tyytyväinen.

Eipä tässä varmaan ihmeempiä, elämä jatkuu ja me jatketaan normaaleita puuhia vaikka yksi on joukosta poissa. Kirjoittelemisiin!

t. Ushko

Ushkon esittelyä, osa 2.

Mitä niiden hoitokoirien kanssa oikein touhutaan? No, tietysti kuka mitäkin mutta pääasia on varmaankin se, että koira pääsee turvalliseen paikkaan viettämään normaalia arkea ja kotikoiran elämää kunnes pysyvä koti löytyy. Aiemmin, kun meillä oli pienempi lauma ja hoitolaisia vain harvoin, saatoin käydä niiden kanssa jopa harrastamassa ja yritin opettaa kaikennäköisiä temppuja. Nykyään olen ottanut vähän minimalistisemman lähestymistavan, ja pyrin opettamaan lähinnä perusasioita ja saamaan ne mahdollisimman hyvään kuntoon ennen uuteen kotiin siirtymistä. Osa näistä asioista kotikoirille itsestäänselvyyksiä, mutta tarhalta tai huonoista oloista tulleelle voi olla kaikki normaaliin elämään liittyvä outoa ja pelottavaa, ihan TV:n äänistä huonekaluihin ja lattiapintoihin. Kaikkeen kannattaa varautua, vaikka usein sitä pääsee yllättymään iloisesti koirien kyvystä oppia uutta ja sopeutua.

Ushkon kohdalla suurimmat haasteet liittyivät ehkä sosiaalistamiseen. Se oli viettänyt kuitenkin monta vuotta ulkokoirana ja elänyt hyvin rauhallisessa pihapiirissä maalaiskoiran elämää, joten hoitopaikkaan eläimineen oli sille jonkinlainen shokki. Kiva yllätys oli se, että Ushko oli ulkokoirataustastaan huolimatta kuitenkin täysin sisäsiisti -toistaiseksi ei yhtään vahinkoa 4 kuukauden hoitojakson aikana. Ennemmin sillä on seurapiirirakko, koska se ei välttämättä käy pissalla edes joka ulkoilukerralla (3-4 kertaa päivässä). Hihnakävely ja autoilukin olivat hieman haastavia. Varsinaista eroahdistusta ei ilmennyt, tosin Ushko lauloi kovaa ja korkealta perääni ensimmäiset viikot. Kyse oli kuitenkin enemmän tottumattomuudesta yksinoloon kuin eroahdistuksesta ja nykyään yksinolot sujuvat haukkumatta. Autoilupelko hävisi  sekin, kun erään eläinlääkärireissun jälkeen Ushko halusi ensimmäisen kerran itse nousta autoon turvaan. Sen jälkeen se onkin autoillut ihan mielellään. Autoilua joutuu nyt pakostakin harrastamaan aika paljon. Olemme nimittäin myymässä taloa, ja koska veikkaan että kahdeksan haukkuvan koiran lauma ei innosta talonkatsojia, lähden koirien kanssa autolla evakkoon näyttöjen ajaksi. Eipähän pääse tämä opittu taito ruostumaan Ushkolta!

Meillä hoitolaiset joutuvat pakosti sosiaalistumaan toisiin koiriin, ja yleensä entisillä hoitokoirillamme ei olekaan jatkossa ollut ongelmia toisten koirien kanssa. Ushkolla tottuminen laumaelämään kesti ehkä vähän pidempään kuin monella muulla koiralla, mutta tottui sekin lopulta. Kävimme pari viikkoa sitten koirapuistoilutapahtumassa Ushkon kanssa - pelkäsin etukäteen miten se käyttäytyy kun paikalla on iso porukka vieraita koiria. Hyvin se käyttäytyi, sitä hieman jännitti mutta se suhtautui toisiin koiriin hyvin rauhallisesti. Hieno typy! On muuten mahtavaa kun aiemmin koirille rähjännyt tyyppi alkaakin leikkiä oma-aloitteisesti ja hakeutua toisten koirien seuraan.

Ushko on kova tyttö syömään. Sille kelpaa oikeastaan ihan kaikki. Ruokien kanssa joutuukin olemaan hieman varovainen, kyllä tämä neiti saattaa pöydältä varastaa kun selän kääntää. Ushko syö nappuloita lihalisukkeella tai ilman ja raakaluita aina silloin tällöin. Maha ei ole tainnut mennä kertaakaan sekaisin, varsin rautavatsainen neito on siis kyseessä. Ahneudessa on se hyvä puoli, että Ushkon saa tekemään melkein mitä vaan kun herkkuja on tarjolla. Se antaa kyllä jakamattoman huomionsa ihmiselle siinä vaiheessa. Olisi mielenkiintoista viedä Ushko koulutuskentälle ja kokeilla, miten ihan "oikea" treeni sen kanssa onnistuu.

Ushko alkaa olla siis oikein mukava ja valmis kotikoira. Tosin hoitajan täytyy tunnustaa laiskuutensa - olen vähän laiminlyönyt hihnakävelyharjoituksia, ja niiden kanssa pitää hieman tsempata. Ushko veti tullessaan todella kovaa ja seilasi tien puolelta toiselle, se oli melkoista menoa. Edelleen vetämistä esiintyy etenkin uusissa paikoissa tai kiinnostavan hajun sattuessa kohdalle - täytyy tsempata tämän asian kanssa. Kerrostaloon Ushko ei välttämättä sovellu. Kiva koira, kamala ääni! Vähän sellainen huskytyyppinen ulinahaukku, ja vielä kimeä sellainen. Ei Ushko mikään kaiken haukkuja ole, mutta se meinaa käyttää äänijänteitään innostuessaan ja kyllä siltä vahtiviettiäkin löytyy. Veikkaan että se ei olisi kerrostalonaapurin lempikoira ;).

Tässä vielä lopuksi linkki, josta löytyy Ushkon kodinetsintäilmoitus. Ushkon sijoittamisesta vastaa siis Elämä Koirille ry, yhdistykseen pääsee tarkemmin tutustumaan tästä.

Blogin aloitusta ja kotiaetsivän Ushkon esittely

Aloitan juuri kirjoittamaan elämäni ensimmäistä blogia, aiheena lähinnä meillä majailevien kotia etsivien hoitokoirien ja mahdollisten muiden hoitoeläinten kuulumiset.

Meillä on ollut hoitoeläimiä, lähinnä koiria, säännöllisen epäsäännöllisesti vuodesta 2009. Tänä vuonna kuitenkin "hurahdin" touhuun vähän enemmän ja kodinetsijöitä on ollut 1-2 kerrallaan tammikuusta lähtien toinen toisensa jälkeen. Tällä hetkelläkin yksi kotia etsivä koira täältä löytyy, mutta siitä enemmän myöhemmin.

Hoitokotina toimiminen on ollut todella antoisaa mutta välillä rankkaakin. Meillä on ollut kolmen eri yhdistyksen koiria kotia etsimässä. Kotihoitopaikan tarve voi tulla koiralle, joka ei pärjää tarhaoloissa (koti- tai ulkomailla) tai koiralle joka tarvitsee kotielämään opettelua. Lisäksi monet yhdistykset toimivat kotihoitoperiaatteella tai yhdistysten kodinvaihtajakoirat ovat joskus tilanteessa jossa vanha omistaja ei voi koiraa enää pitää, jolloin tarvitaan hoitopaikkaa. Yleensä yhdistykset korvaavat ainakin hoitokoiran eläinlääkärikulut kuitteja vastaan, toiset yhdistykset myös matkakorvauksia ja ruokia. Yksityisten koiria en ole ottanut hoitoon lähinnä taloudellisista syistä (isommistakin eläinlääkärikuluista joutuu todennäköiseti itse vastuuseen), lisäksi on helpompaa kun yhdistys on päävastuussa kodinetsinnästä ja tukena myös ongelmatilanteissa. Hoitokoirien pidossa vaikeimpana puolena olen itse pitänyt koirasta luopumista. Aina se kirpaisee, joskus pahastikin. Lisäksi koirien palauttamiset uusista kodeista eivät tunnu koskaan hyvältä, mutta kaikille elämäntilanteille ei mitään mahda. Näitä ei ole onneksi omalle kohdalle paljon sattunutkaan.

Tällä hetkellä meillä etsii omaa kotiaan steriloitu sekarotuinen narttukoira, Ushko. Ushko on 4-vuotias ja keskikokoinen (60 cm/30 kg). Ushkon taustat ovat aika hyvin selvillä. Sen emä on pietarilainen katukoira joka otettiin talteen tiineenä. Ushko syntyi tarhalle ja on tullut sieltä Suomeen pikkupentuna, noin 4 kk ikäisenä. Nimi "Ushko" tarkoittaa korvaa, ja kuvista varmaan selviääkin mistä koira on moisen nimen saanut. Toinen korva lurpottaa ja toisesta puuttuu palanen, joku on siellä koiratarhalla ilmeisesti pennulle kimmastunut ja purrut irti palan korvasta. Ushko eleli kesään 2014 asti samassa kodissa, omistajat luopuivat siitä koirasta riippumattomista syistä. Ei kovin dramaattista taustaa siis, ja Ushko onkin kovin ihmisrakas tyttö. Edellisessä kodissaan Ushko asui vanhemman uroskoiran kaverina, molemmat koirat olivat ulkokoiria ja koti sijaitsi maaseudulla hyvin rauhallisella alueella.

Täällä kotihoitopaikassaan Ushko on viettänyt 4 kuukautta, ja se on hienosti tottunut sisällä elämiseen. Alussa meillä oli jonkin verran hankaluuksia yhteisen sävelen löytymisessä. Ushko kaipaili minua aika kovaäänisesti kun lähdin töihin tai muihin menoihin, lisäksi se oli sitä mieltä että meidän omien koirien ei ole ollenkaan tarpeellista tulla sen lähellekään. Myös kissojen kanssa oli ongelmia koska Ushko piti niitä saaliina. Ushko steriloitiin kesällä, ja leikkauspöydällä selvisi että sillä oli kohtutulehdus. Paranemisen kanssa oli muutenkin pieniä ja isompia ongelmia hormonihäiriöiden sekä revenneiden tikkien takia. Sain aikamoisia sydämentykytyksiä kun koira oli saanut tikit purtua poikki kaulurista huolimatta, ja vatsanpeitteet olivat tulleet leikkaushaavasta ulos. Onneksi tästä selvittiin kuitenkin, kesän helteistä huolimatta.

Leikkauksesta toipumisen jälkeen Ushko on muuttunut luonteeltaan kovasti ja se tulee nykyään hyvin toimeen koirien kanssa. Olemme tavanneet myös vieraita koiria, niihin Ushko on suhtautunut ystävällisesti mutta hieman välinpitämättömästi. Käy nuuhkaisemassa, heilauttaa häntää ja kääntyy pois. Se on sellainen oman porukan koira. Kissatkaan eivät ole enää sen mielestä välipalaa, mutta en silti voi suositella sitä kissakotiin tai muun pienlemmikin kanssa saman katon alle. Saalisvietti saattaa kuitenkin herätä esimerkiksi kissan juostessa. Ushkoa voi pitää aidatulla pihalla vapaana, se ei yritä aidoista yli, ali eikä läpi. Lenkillä se ei kuitenkaan ole irtipidettävä, hajut vievät mennessään ja kuulo häviää täysin. Tämä on sellainen ominaisuus joka tuskin tulee muuttumaan, joten se pitää ottaa huomioon Ushkon kanssa.

Ushko on ihan tottunut kotielämään eikä pelkää enää muuta kuin pesemistä. Vieraita miehiä se saattaa joskus hieman arastella. Hoitotoimet pesua lukuunottamatta sujuvat hienosti. Sain ottaa Ushkolta tikitkin mahasta pois itse, koiran köllöttäessä selällään. Tämä ihmisille häntää heiluttava ja energinen tytteli olisi siis valmis lähtemään omaan kotiinsa. Ushko on mainio lenkkikaveri ja siitä voisi olla seuraa harrastukseenkin, koska se on aika miellyttämisenhaluinen ja herkkujen eteen tekee mitä vaan.

Tällä hetkellä treenailemme Ushkon kanssa "kylillä" liikkumista ettemme ihan metsity. Turvallisen koirakaverin kanssa kävelyt ovat sujuneet hyvin eikä Ushko rähise millekään vastaantulevalle - koirille. polkupyörille, ihmisille. Varsinaisesti araksi en Ushkoa sanoisi mutta se on vielä vähän tottumaton moniin asioihin. Joitain peruskäskyjä (istu, maahan, paikka, tassu, tänne) olemme opetelleet ja ne ovat ihan mukavasti hanskassa, tai tassussa.